Avajaisseremonia

Viikko sitten osallistuin Kustavin Itätalossa järjestettävään Neljän tuulen yhdistyksen Vesi on elämä! – Four Winds -leiriin. Tämä oli kolmas kerta minulle, ensimmäinen kerta kutsuttuna esiintyjänä. Vuonna 1997 olin osallistunut Saarijärvellä silloin toista kertaa kokoontuvaan leiriin ja edellisvuonna 2016 tapahtuman kaksikymmenvuotisleiriin. Kotisivuillaan Four Winds kuvaa olevansa toimintaa, jolla halutaan löytää alkuperäiskansojen henkisen perinteen pohjalta ratkaisuja nykyihmisen ja hänen kuormittamansa maapallon ongelmiin, sekä edistää yksinkertaista tapaa elää sopusoinnussa luonnon kanssa.

Tämän kertaisen leirin teema oli Vesi on elämä. Itse tulin kutsutuksi niin shamanistisen taustani kuin sen takia, että olen kesäkustavilainen ja perehtynyt paikallisiin veteen liittyviin ja vedelle annettuihin merkityksiin. Minua pyydettiin myös osallistumaan avajaisseremoniaan muiden kutsuttujen vieraiden ja leirin vetäjien kanssa. Meitä nimitettiin esiintyjiksi. Leirille oli ilmoittautunut noin satakolmekymmentä osallistujaa.

Valmistautuakseni omaan osuuteeni olin tehnyt kaksi keskisen maailman shamanistista matkaa, kysellen hengiltä, mitä (me) leiriläiset tarvitsisi(mme)vat. Mitä olisi oleellista ottaa huomioon tai tehdä joko leirin avajaiseremoniassa tai oman esitykseni aikana? Noiden matkojen muistiinpanot olivat matkakertomuksina vihkojeni sivuilla näkyminä kesäkotisaarestani, jossa matkat tein, ja joinakin sanoitettuina ajatuksina, joita matkanteko oli synnyttänyt.

Leirin ensimmäisenä päivänä me vieraat ja vetäjät kokoonnuimme piiriin esittäytymään ja pohtimaan avajaiseremonian kulkua. Joitain valmiita osuuksia oli jo hahmoteltu. Charles Lawrence avaisi seremonian, jossain vaiheessa tulisi Mona Polaccan ohjaama kättelyseremonia ja sen jälkeen Annie Spencerin vesiseremonia, jonka jälkeen vesi vietäisiin tiipiihin. Muu oli vielä avointa, hahmottelematonta. Piirissä sovimme, että annamme sen mennä ”flown” mukana. Työskentelytapa oli minulle tuttu. Olin esimerkiksi järjestänyt useita rumpujen siunaamisseremonioita leirin vieraiden kutsujan Christiana Harlen kanssa. Henkien kutsun jälkeen myös henget osallistuisivat seremoniaan, mihin luottaminen ja intuitiivisesti toimiminen synnyttäisi seremonian kulun.

Henkien kutsu avaa tilan toiseen aikaan. Se on portti, joka merkitään aikaan ja tilaan, jossa olemme yhteydessä henkiin, jossa kaikki, mikä tapahtuu on merkityksellistä. Four Winds -leirin avajaiseremoniassa tämä korostui.

Seremonia on yhdessäkuvittelemista. En tarkoita kuvittelemisella jotain ei-totta tai mielikuvituksen tuotetta. Kuvitteleminen on toimintaa, ja yhdessäkuvitteleminen yhdessä tapahtuvaa toimintaa. Seremoniassa kuvitteleminen tapahtuu sovitusti yhdessä henkien kanssa. Yhdessä kuvittelemisen tila synnyttää ja on toimintaa, joka seremoniassa konkretisoituu tekoina ja sanoina. Joka tapahtuu todella.

Leirin osallistujat olivat muodostaneet suuren piirin pihassa olevan vanhan saarnin alle. Christiana toivotti kaikki tervetulleiksi ja esitteli lyhyesti leirin esiintyjät. Charles alkoi puhua ja sytytti suitsukkeen pieneen metalliastiaan. Christiana ojensi sen minulle, ja lähdin kiertämään piiriä, jotta jokainen osallistuja voisi savussa siunata ja pestä itsensä. Savu puhdistaa ja valmistaa osallistujan henkien kanssa vuorovaikutukseen.

Kulkiessani piirissä kohtasin ihmisten katseet, kohtasin heidät jokaisen. Miten syviä katseita täynnä viisautta, iloa, tuskaa, kokemuksia ja odotusta. Kuulin Charlesin puhuvan leirin merkityksestä. Siitä, miten emme olisi samoja leiriltä lähdettyämme. Että meidän tulisi jättää vanhat juttumme taakse. Ne eivät olisi tässä nyt. Saisimme uudet kasvot. Hän oli hyvin monisanainen, nyt muistan vain jotain hänen puheestaan. Kuuntelin kuitenkin tarkasti peilaten hänen sanojaan siihen, mitä olin hengiltä saanut vihjeeksi siitä, mitä minun tulisi sanoa. Yllätyinkin siinä, miten paljon hänen sanansa viestivät samoja asioita, joita olin kuullut hengiltä. Kuulin myös hänen naureskelevan sitä, miten kauan hän joutuu puhumaan, sillä savun kierrättäminen kaikille ihmisille kesti. Lopuksi suitsutimme yhdessä leirin rummun.

Seuraavaksi Mona esitteli meille kättelyseremonian. Siinä piirin osallistujat lähtevät jonossa kiertyen kättelemään vuoronperään kaikkia. Tulimme kätelleeksi toisiamme kahdesti, kättelijänä ja käteltävänä. Esitellessään tämän Amerikan alkuperäiskansan vanhan tavan Mona puhui miten olemme vuorovaikutuksessa toistemme ja henkien kanssa. Tämä osuus avasi meidät tähän vuorovaikutukseen koko leirin ajaksi.

Tämän jälkeen suurensimme piirin kulkemaan myös viereisen pihalammen ympärille. Annie kertoi pihassa olevasta lähdekaivosta, miten se oli parantava lähde. Hänen mukaansa paikka on ilmeisesti ollut aikoinaan pyhä paikka. Annie esitteli vesiseremonian. Annien, Andrean, Annien avustajan, ja minun laulaessa ja rummutttaessa, leirin osallistujat tulivat vuorotellen kaatamaan lampeen kotipaikaltaan ”onnellisen”, vapaana kulkevan veden, jonka he olivat tuoneet mukanaan. Leirikirjeessä oli näin ohjeistettu. Leiriläisten vedet yhtyivät paikan veteen. Myös tämän olin nähnyt ennakoivalla matkallani: tärkeä olisi maan, maasta tulevan veden ja meriveden yhteys. Siitä tuli pyhää vettä, jota voisi käydä leirin aikana kohtaamassa. Annie oli juuri ennen seremoniaa pyytänyt minua tähän ja opettanut laulun, jota laulaisimme:

”Born on water,

Cleansing, powerful,

Healing, changing, we are!”

Kun muut leiriläiset olivat kaataneet vedet lampeen, myös intialaisten tuoman Gangesin veden, hain oman pulloni. Menin veden viereen ja tajusin, mitä minun oli tehtävä. Kaadettuani veden, jonka olin ottanut läheisestä merestä, sanoin: ”Tuon läheisen meren terveiset.. (sitten sanat vain tulivat suustani) …usein sanomme, että taivas itkee, nyt myös vesi itkee. Tämän leirin aikana, kuuntele vettä, mitä se haluaa sanoa, itke sen kanssa, iloitse sen kanssa. Tule jonakin hetkenä leirin aikana ja pese kasvosi tässä vedessä. Saat uudet, jakamisen kasvot!” Astuin vielä lampeen ja pirskotin vettä kaikkien osallistujien päälle joka suuntaan, miten olin tehnyt myös matkallani valmistautuessani tälle leirille. Sen aikana olin kulkenut pitkin kotisaartani ja siunannut pirskottamalla kaikkea ympärilläni kaivosta nostamallani vedellä. Sanat, joita olin sanonut, eivät olleet tulleet vielä matkaa tehdessäni, mutta matkan tuntemukset ja suru vesien saastumisesta – olin itkuun purskahtamaisillani, niin kuin kuulin nyyhkytystä myös ympäriltäni – sai sanansa vasta seremoniassa. Joitain osia neuvoa-antavasta matkastani oli toteutunut muiden sanoissa ja tekemisissä, osa jäi toteutettaviksi oman osuuteni, esitelmän aikana. Oleellisena ohjeena muistin sen, miten tärkeää olisi jokaisen muodostaa oma henkilökohtainen suhteensa, maan lasten uusi liitto veden kanssa.

Annie täytti vielä maljan yhteisestä lammen vedestä, joka kuljetettiin lähelle pystytettyyn isoon tiipiihin, leirin kokoontumispaikkaan. Samoin kuin koko ajan tiipiissä keskellä olevassa tulisijassa oleva tuli pidettäisiin yllä, kehotettiin osallistujia olemaan yhteydessä myös veteen, muistamaan tietoisesti sen läsnäolo.

Kuvat: Leirin kuvaaja Lea Kömi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Avajaisseremonia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s