Uni johon heräät

Yksi lapsuuteni suurimmista peloista oli se, että herään aamulla toiseksi ihmiseksi. Olisin mieleltäni sama kuin nukkumaan mennessä, mutta ruumiini ja ympäristöni olisivat jonkun toisen. Niinpä en iltaisin uskaltanut ummistaa silmiäni lainkaan.

Outoon ruumiiseen heräämisen teema on käytetty myös kirjallisuudessa. Virginia Woolfin läpimurtoteos Orlando (1928) kertoo nuoresta aatelismiehestä Elisabethin ajan Englannissa. Kolmikymppisenä Orlando vaipuu uneen kokonaiseksi viikoksi. Herätessään hän huomaa muuttuneensa naiseksi, mutta hänen mielensä ja persoonansa ovat kuin ennen.

Runoilija Jysky Ihalainen sanoi minulle joskus, että runoilija kirjoittaa samaa runoa koko ikänsä. Näen myös itseni kietoutuvan samankaltaisten teemojen ympärille. Yksi niistä on unen ja todellisuuden suhde.

Joitain vuosia sitten tutustuin tiibettiläiseen unijoogaan. Siinä pyritään olemaan unennäön aikana tietoisia siitä, että nähdään unta. Tekniikan avulla voi käyttää nukkumista ”todelliseen heräämiseen”. Tiibettiläisessä perinteessä onkin unijoogaa hyödynnetty henkisen kehityksen apuvälineenä.

Tiibettiläisen bön-tradition lama Tenzin Wangyal Rinpoche kirjoittaa kirjassaan Tiibettiläinen unijooga, että ”mikäli ymmärretään aidosti ja syvällisesti kaiken olevan unta, voidaan vapautua virheellisestä havainnointitavasta eli vapautua samsaran unesta, jossa mielikuvituksen sepittämät asiat otetaan todesta”. Ajatus kääntää todellisuuden uneksi ja unessa harjoitellaan ”selkounta”.

IMG_6704 (2)

Menemättä yksityiskohtaisemmin tuon tekniikan perusteisiin, mielestäni se on mielenkiintoinen siksi, että tuon ”oivalluksen myötä ollaan väistämättä tietoisesti läsnä hetkessä, sillä mitään muuta ei ole olemassa”. Luulisin, että lapsuuteni painajaiset johtuivat siitä, että aloin kokea, vaikken vielä ymmärtää, ihmisen osaa syntyä johonkin ruumiiseen.

Olen viime aikoina kokenut oman ruumiini kodikseni. (Erityisesti olen aina pitänyt omista jaloistani. Se ei tarkoita, että pitäisin siitä, miltä ne näyttävät, vaan siitä, miltä ne tuntuvat.) Taidan olla siinä kohdassa elämänkiertoa, että palaan takaisin siihen lapsuuden kehokäsitykseen, mikä minulla oli ennen kuvaamiani painajaisia. Ennen kuin mieleni painajaismaisesti irtosi ruumiistani jonnekin ihan muualle, painajaisissani toisiin ruumiisiin.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää – sananlasku voidaan lukea tästäkin näkökulmasta.

Eikä siinä kaikki. ”Se, että ollaan jatkuvasti täysin tietoisia valveilla oltaessa”, Tenzin Wangyal Rinpocheon kirjoittaa, ”on paras menetelmä saavuttaa tietoisen unennäön kyky.” Eikä hän puhu tuossa ainoastaan nukkuessa tapahtuvasta unennäkemisestä.

Uni ja valveillaoleminen ovat peilikuvia. Parhaimmillaan sitä näkee itsensä katsomassa itseään peilistä. Ja herää.

 

 

 

 

 

 

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s