Kuu koronasta kesään

Tämä kaikki on vielä sivujuoni, joka menee ohi muun elämän ohessa

Juttelemme työhuoneessani. Työpaikallani Åbo Akademissa on hiljaista, vain muutamia tutkijoita on paikalla. Naureskelemme lähipäivien sattumuksille. Vaihdamme kuulumisia siitä, miten niin kansainvälisiä kuin kotimaisia seminaareja on peruttu. Puheeksi tulee myös ylihuomenna alkava matkani Puolan Gdanskiin. Ettehän te ole lähdössä? Vielä olemme. Kaupungissa on yhtä vähän tartuntoja kuin Naantalissa, kuoroni kotikaupungissa. Kun käyn vessassa, katson tarkemmin terveydenhuollon seinälle laittamat kuvalliset ohjeet käsienpesusta. Hana tulisi sulkea paperin kanssa. Kun otan paperia, vettä valuu, vaikken käytä sitä. Lähtiessäni kiinnitän huomioni vastapestyihin käsiini, jotka avaavat oven. Sekin pitäisi tehdä kahvaan koskematta. Iltapäivällä käyn kampaajalla. Vaihdamme uutisia koronasta. Mainitsen varovasti, että se saattaa vaikuttaa myös siihen, etteivät ihmiset enää uskalla tulla kampaajalle. Lähtiessäni tönäisen oven auki olkapäälläni ja hymyilen hänelle näkemiin.

Virus toisten joukossa, tavalliseen influenssaankin kuolee kolmisensataa vuodessa

Käyn tapaamassa perheemme yli 90-vuotiasta mummia. Kerron lähtevämme huomenna aamulla aikaisin viikonlopun reissulle kuorojuhlille Gdanskiin. Sukulaisten kanssa on puhuttu, ettei mummille ainakaan liikaa korostettaisi viruksen vaarallisuutta. Seuraavana päivänä iltapäivällä tulevat kuoron ensimmäiset viestit whatsuppiin. Noin kolmestakymmenestä lähtijästä kaksi on perunut lähtönsä. Viikko sitten harjoituksissa toinen heistä sanoi minulle epäröivänsä lähtöään. Kuorofestivaalien päätapahtuma, yli viidensadan laulajan kokoontuminen on peruttu. Mutta kaksi esiintymistä on vielä suunnitteilla. Iltapäivällä tulee ulkoministeriön suositus, että ulkomaan matkoja vältettäisiin. Illan kuluessa kuorolainen toisensa jälkeen peruu lähtönsä pahoitellen ja perustellen sitä riskiryhmiin kuuluvien läheistensä haavoittuvuudella. Kun kuoron johtajamme peruu lähtönsä, ehdotan päättäväisesti miehelleni, ettemme lähde. Illalla matkaan on lähdössä enää kaksi, kuorotilaisuudet on peruttu.

Alussa on kyse päivistä

Ensimmäiset viikot ovat laskeutumista poikkeustilaan. Mieli on venynyt vain joidenkin viikkojen päähän eteenpäin. Yliopisto suljetaan. Olen alusta asti etätöissä, jota olen tehnyt työssäni viikottain muutenkin. Hanketutkijana minulla ei ole opetusta. Töitä on riittämiin kotona tehtäväksi: keskeneräisiä artikkeleita, toimitettavien tekstien kielenhuoltoa. Mieheni soittaessa isäpuolelleen tämä sanoo, että aika muistuttaa häntä sota-ajasta, kun silloinkin mietti, että mitä tapahtuu, mitä tapahtuu?

Lähdemme saareen. Nyt on aikaa. Kokouksia ja seminaareja ei järjestetä, joten voin olla sata kilometriä kauempanakin. Jos tilanne muuttuu, pääsen noin tunnissa Turkuun. Mediassa on ollut keskustelua norjalaisten kesämökeille siirtymisestä. Siitä, miten sairastuessaan he verottavat paikallisten terveysviranomaisten kapasiteettia. Ennen lähtöämme käyn Turussa citimarketissa viikon ruokaostoksilla. Ajamme suoraan yhteislaituriin. Pakatessamme tavaroita veneeseen, joku mieheni tuttu tulee kyselemään kuulumisia. Mietin turvaväliä. Miehet puhuvat siitä, miten erikoinen tilanne. Miten hallitus on toiminut hyvin.

Viikko kuluu öitä laskiessa, päivät askareissa

Moottori ei toimi. Soudamme saareen. Ensimmäinen yö kesäasunnolla kevättalvella on yleensä kylmä. Saamme talon yhden huoneen lähes lämpimäksi. Nukumme makuupusseissa. Keittiön muovilaatioissa ruoat säilyvät, kun keittiötä ei lämmitetä. Mieleni suunnittelee päivien aterioita niin, ettei tarvitsisi lähteä viikkoon kaupunkiin. Ruokaa riittää hyvin. Tiskinurkasta löydän viime kesältä melkein käyttämättömän käsidesin. Perustan keittiöön käsien pesupaikan. Keitän siihen lämmitä vettä. Saunomme. Teen töitä kirjoittaen, lukien. Aurinkokennoakut riittävät. Jonain iltana valot sammuvat, mutta taskulampuilla pärjäämme hyvin. Siivoan rantoja muoveista, teen risusavottaa, haravoin kaisloja. Toivon, ettei mitään satu, mieheni toisaalta rauhoittelee minua merivartiostolla ja medihelillä, toisaalta suunnittelee vievänsä moottorin korjattavaksi. Ehdotan, että viedään se vasta mennessämme. Emme ole sitten kosketuksissa kesäpaikkakuntalaisten kanssa. Voimme jättää moottorin tutun korjaajamme pihalle, josta hän sen hakee.

Hallitus suunnittelee Uudenmaan eristämistä

Lähdemme viiden yön jälkeen Turkuun viemään Uudellemaalle tyttäreni huonekaluja. Hän muuttaa kaupungista maaseudulle. Tavatessamme emme halaa. Syömme eväät seisaaltaan tyhjässä keittiössä. Huomautan turvavälistä kellarissa käydessämme. Olemme ulkona suurimman osan. Samalla viikolla Uusimaa suljetaan. Viisi aikuista lastamme perheineen asuvat rajojen sisällä. Nuorin asuu Turussa. Hän käy meillä noin kerran viikossa. Komennan häntä pesemään kädet. Hän sanoo tietenkin, ja että hänellä on autossa käsidesi. Hän tekee töitä ostoskeskuksessa. Olen huolissani, mutta mitä teet?

Ruotsin kielen kurssini siirtyy etäopetukseen. Saan etäyhteyssovelluksen, zoomin toimimaan. Muutaman päivän etsin kuulokkeita ja mikrofoneja kunnes tajuan, että vanha läppärini ei niitä tarvitse. Ensimmäinen etätuntimme on aikana, jona olemme Turussa. Ei tarvitse miettiä sähkön riittämistä. Mutta mietin missä huoneessa istun, mitä näkyy takaani muiden nähtäväksi, missä olisi siisti tausta, onko tukkani kammattu. Laitan jopa maskaraa. Tilanne kotoutuu nopeasti. Opettajan kodinhoitohuone tai muiden opiskelijoiden kämpät tulevat tutuiksi. Tunnelma on jotenkin tuttavallisempi kuin yliopiston huoneissa.

Turussa tyhjennämme pihakompostin, levitämme edellisten vuosien kompostimultaa puille ja pensaille lannoitteeksi. Harvennan omenapuiden pystyyn kasvavia oksia, parsin villasukkia, siivoan vaatekomeroni. Kitken rikkaruohoja sieltä, mistä en ole sitä moneen vuoteen tehnyt. Käymme lähikaupassa ostoksilla, siellä aamupäviän tunnit on omistettu riskiryhmäläisille. Lähikorttelin juurileipomo on sulkenut ovensa toistaiseksi. Vien ruokakassit mummeille. Toiselle juttelen kolmen metrin päässä kerrostalon käytävässä, toiselle jätän kassin palvelutalon ulko-oven vieressä olevaan kanervaruukkuun. Äidiltäni en voi kysellä kuulmisia, sillä hänen kuulonsa on niin huono, ettei hän kuule puhelimessa. Soittelemme sukulaisille ja ystäville. Useimmin kuin ennen. Näemme joitain ystäviä puutarhassamme tai kävelyllä.

Nyt tilanne on tullut arjeksi, vaikkei se ole arkipäiväistynyt

Sitten lähdemme jälleen saareen. Moottorin ääni tuntuu ylelliseltä. Päivät ovat jo hiukan lämpimämpiä. Pohjoistuuli tekee kuitenkin sen, että talvitakki ja pitkät kalsarit ovat tarpeen. Etätunnit ja kokoukset sujuvat täältäkin. Aurinko paistaa niin kirkkaasti, että zoom-ruudussa näytän kalkkilaivan kapteenilta. Tukkakin jää usein kampaamatta. Olen varannut nyt ruokaa hiukan yli viikoksi. Päiväohjelmat koostuvat aamun joogasta, aamupäivän kirjoitussessiosta tai zoom-kokouksista, keskipäivän muutaman tunnin risusavotasta, puusouvista. Sovimme varovaisesta työnteosta, moottorisahaa käytämme vain vähän ja yhdessä puita sahatessamme. Sitten teen ruoan, kirjoitan ja menen jälleen ulos. Jonain iltana lämmitän saunan. Käyn kastamassa jalkani jääkylmässä meressä. Jätän villasukat mereen, en vielä talviturkkia. Etten vilustuisi, etten altistuisi flunssaisena koronalle. Komennan mieheni pukeutumaan lämpimästi. Zoomissa kuulen kaupungissa kerrostalojen sulkeneen saunat.

Ensimmäinen koronakuukausi on takanapäin

Neuvottelen työkavereiden ja itseni kanssa tehtävistä töistä, kirjoitettavista artikkeleista, etäkurssien suunnittelusta. Konfrenssit on siirretty syksyyn, nyt niitä jo perutaan syksyltäkin. Työstän siirtymistäni verkkoon, luovan kirjoituksen etäkursseja. Olen joogannut lähes joka päivä, syönyt hyvin, viettänyt laatuaikaa eläkkeellä olevan mieheni kanssa. Nauttinut koskeloiden aamutapaamisista, jokapäiväisistä merikotkien ylilennoista, ensimmäisen peippopariskunnan näkemisestä ja hyvin nukutuista öistä saaren hiljaisuudessa. Tähtitaivaasta.

Olen laskeutunut jonkin pysyvyyteen

Ikävöin lapsiani ja lastenlapsia. Soittelemme puheluita, lähetämme kuvia ja lyhyitä viestejä, whatsupkuvapuheluita. Tänään pitkänäperjantaina syömme ilta-aterian yhdessä jonkin kuvasovelluksen avulla etänä, mutta sittenkin. Toitotan turvaetäisyydestä nuorimmalleni, huoleni syvenee. Vien viikottain ruokakassin mummeille. Jaksotan mökkeilyn niihin väleihin. Seuraan koronauutisia päivittäin, joskus pidän väliä, tyhjennän mieltäni. Aamumieleni ryntää ensimmäiseksi suunnittelemaan päivän ja viikon ohjelmaa, mutta tyynnyttelen sitä hiljenemään. Haen uutta rytmiä ja mielentilaa, joka tulee jäämään elämäntavaksi. Korona saattaa olla ohimenevä, mutta sen aikana muutan käytäntöjäni, muutun itse.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s