Tunneautoetnografiaa konferenssimatkalla

Järjestin tänä kesänä itseni kahteen peräkkäiseen konferenssimatkaan. Toiseen matkustin itsekseni, mutta osallistuin yhdessä tutkimushankkeen ihmisten kanssa. Sieltä jatkoin matkaa toiseen konferenssiin itsekseni. Siellä ei ollut muita suomalaisia. Huomasin seuraavani, miten viikon aikana erilaiset reitit, ikäänkuin tarinoiden aiheet ja alut kulkivat rinnakkain samoissa päivissä. Matkustusreitit, tieteellisen pohdinnan reitit. Voisin kirjoittaa blogin konferenssien aiheista ja niiden pohdiskeluista. Se olisi yksi vaihtoehtoinen tapa kertoa kuluneesta viikosta. Olisi mukava kokeilla erilaisten reittien  yhdistämistä lyhytproosaksi tai autoetnografiaksi. Olin lisäksi pohtinut yhdessä kolleegani Tiinan kanssa työstämääni  etnografisen kirjoittamisen lukua mielessäni. Miten etnografiassa  risteävät erilaiset aiheet, niihin liittyvät kirjoittamisen tavat kuin erilaiset reitit aiheen kuvaamiseen, lomittain, kuten tutkijan oman elämän kokemisessa, siitä kumpuavassa pohdiskelussa ja tulevaisuuden kuvittelussa? Tiheässä kuvauksessa on lukuisia reittejä lomittain kuin kudokset kankaassa. Kuvaukset sisältävät myös havainnoinnin siitä, mitä tapahtuu nyt ja mitä mahtaa seuraavaksi tapahtua?

Mitä konferensseissa tapahtuu? Mitä konferenssin kävijälle tapahtuu? Mitä minulle tapahtuu nyt? Uskon saaneeni tähän pohdiskeluun kimmokkeen konferenssin vieraille järjestetyn majoituksen, opiskelija-asuntolan naapurini puheesta, siitä miten hän reflektoi itseään eli pohdiskeli omaa suhdettaan johonkin hänelle tapahtuneeseen. Huomasin, etten ollut koskaan tai ainakaan pitkään aikaan keskittynyt oman elämäni kokemukseni synnyttämiin tunteisiin ikään kuin elämäntarinani juonena niin kuin hän tuntui tekevän. Lähdin kuuntelemaan tarkemmin tuntemuksiani. Päätin olla kiirehtimättä, käyttää tilaisuutta antaa myös epämukavien tuntemusten tulla ja olla eikä mitätöidä niitä nopeasti olemattomiksi, tyhmiksi tai muuten turhiksi. Ja kirjoittaa niistä. Otin ne vakavasti, mikä ei ollut helppoa, sillä ne eivät olleet mukavia eikä myöskään niistä kirjoittaminen.

Tunteet ja ympäristö reagoivat toisiinsa, ja minä siinä sisäisen ja ulkoisen, puun ja kuoren välissä. Eräällä väliajalla nousin jälleen portaita toiseen kerrokseen, jossa oli kahvi- ja teetaukopaikka. Monet tauoista olivat raskaita olla; en tuntenut ihmisiä, en ollut vielä esittänyt paperiani, yhtään tuttavuutta ei ollut syntynyt senkään pohjalta. Oli hankalaa juoda teetä itsekseen, kun aktiivisten amerikkalaisten virkeä keskustelu toistensa kanssa kulki vapaasti ja onnellisesti tilassa. Olin itsekin syypää eristäytyneisyyteeni, ja syy päässäni paisui välillä kohtuuttomaksi. Minulla ei tuntunut olevan mitään sanottavaa kenellekään. Yritin ymmärtää itseäni: olin vielä väsynyt aiemmasta konferenssista. Mutta ei se ollut vain sitä. Tunteet olivat liiankin tuttuja, mutta monesti olin hätistellyt ne menemään. Nyt annoin niiden tulla, tulkoot, olkoot. En mieti, mitä tapahtuu seuraavaksi ja yritin olla tulevaa aiheuttamatta. Tapahtukoon.

En ollut vielä kohdannut yhtään esitystä, josta minulla olisi ollut tarpeeksi tärkeätä asiaa avatakseni keskustelua. Olin hidas saamaan ajatukseni ilmaisemisen käyntiin englanniksi. Joitain sanoja, lauseita, pulpahti mieleeni, mutta käteni nousi vain vähän ja sekin jäi puheenvuorojen jakajalta huomaamatta. En kaivannut verkostoitumista, kun minulla oli tarpeeksi tekemistä kirjoittamisten kanssa muutenkin, ja toiseksi, en ollut ehtinyt omissa esitysten aiheita koskevissa mietteissäni niin syvälle, että olisin toivonut keskustelua asiasta. Ja vielä, vaikka mielelläni olin ihmisten kanssa tekemisissä, spontaani tutustuminen ei-kotimaisella kielellä pakkasi saamaan minua hiljaisemmaksi.

Aloin ahdistua ja toivoin, että asiat jotenkin luonnostaan järjestäytyisivät siten, että syntyisi tilanne, jossa kumppanuutta syntyisi jonkun toisen kanssa. Ettei tarvitsisi ainakaan juhlalounaalla pyöriä yksin, istua kaukana muista. Mietin jo, olinko sairastumassa paniikkihäiriöön.  Heikossa tilassani astuin päättäväisesti yli kynnyksen ja toivoin, pyysin mieltäni sanoittaen, että he, jotka kaikesta tästä vastaavat elämässäni, hoitaisivat asian. Menkööt miten menee, olen sanaakaan sanomatta, jos sikseen tulee. Halusin vain olla luonnostaan rauhassa.

Mietin kuitenkin, miten itse voisin vaikuttaa asiaan pakottamatta itseäni. Tämäkin tasapainottelu ahdisti. Pyristelin paneelien välillä ulos, kävelemään sateenvarjon kanssa sateessa, katselin puita, kiersin pihaa, riensin vessaan, seisoin kaikkien keskellä itsekseni, olkoon niin.

Saapuessani kahvitilaan, kävelin kohti teeautomaattia. Tee oli kohde, tekemistä, ja keksi. Näin yhden konferenssin avauspuheenvuoron pitäjistä, M:n, järjestelemässä tavaroitaan. Ja siinä sitten menin epävarmana, mutta ulospäin iloisena, hänen luokseen, ryhdyin puhumaan, vaikka minulla oli täysin epäselvää, mitä puhuisin tai tunnistiko hän minut vuosien takaa, kun olin koordinoinut erästä konferenssia, jossa hän oli ollut, silloinkin pääpuhujana. Muutamien tervehdysten jälkeen juttelumme lähti luonnostaan kulkemaan. Taisi muistaa. Asia, jota aina mitätöin. En minä ole ollut täällä. Mutta raskaat ajatukset katosivat hetkeksi jonnekin, menkää! Sydämeni alkoi kevetä, oli helpompi olla.

Kun hän oli pitänyt esityksensä ja sattui menemään ohitseni, kiitin häntä puheesta ja sanoin käyneeni paikassa, josta hän piti esitelmänsä. Hän oli myös ainut kuulemani henkilö koko konferenssissa, joka puhui samasta tieteellisestä käsitteestä aiheessaan kuin minä. Hän kysyi mitä olin suunnitellut tekeväni huomenna, joka oli viimeinen päivä. Sanoin rehellisesti konferenssiin jo väsyneenä meneväni flowin mukana, ehkä käveleväni katsomaan kaupunkikuvassa näkynyttä kirkkoa, ehkä. Hänkin tuntui tykkäävän ajatuksesta. Päätimme, että sovimme vielä myöhemmin illalla, mitä tekisimme, jos tekisimme.

Seuraavalla teetauolla olin vain lähtenyt – monesti lähtemiset ovat tärkeitä reitinalkuja – johtolankoja – huoneesta ja siinä hän oli, naapurini asuntolasta, keskustellen jonkun konferenssiinosallistujan kanssa. Pysähdyin ja tuttuni esitteli minut kolmannelle ja annoin kevyen puheen tulla ajattelematta, kunhan jotain vastailin. Annoin mennä välittämättä, miltä vaikutin. Kohta puhuimme sukunimistämme, mitä merkityksiä niillä oli. Olin mutakala, toinen oli lintu ja yksi joki.

Toinen asuinnaapurimme tuli joukkoon ja lähdimme kohti viimeistä pääpuhujan, M:n, esitystä. Myös sinne meno oli jo pyörinyt mielessäni, jännittänyt minua, ettei tarvitsi yhä pyristellä eristäytyneenä. Syytin mielessäni vieraskielisyyttä, miten hankalaa on olla spontaani vieraalla kielellä. Olisiko minulla muutenkaan mitään sanottavaa kaikkien sanottavien joukossa? Sanatkin tuntuivat perääntyvän.

Ja sattui niin, että samassa asuntolassa saman soluasunnon konferenssivieraat poistuivat kanssani yhtaikaa salista. Ehdotin, että istuisimme auringossa odotellen juhlatilan ovien avaamista. Lähdin heti päivällisen loputtua asuintovereitteni kanssa kylmästä ruokatilasta yhdessä asunnolle. Kylmä yhdisti, kehot ohjasivat meitä lähes juoksemaan. Karkasimme konfrenssista, mikä yhteyden tuntu! Toinen heistä oli satujen tutkija. Kysyin häneltä, mistä sadusta me nyt olemme? Loppumatkan selostimme satumme kulkua: asuntomme viidenteen kerrokseen nouseminen lopulta oli vuorelle kiipeämistä, jonka sankarit joutuivat vielä tekemään, portinvartijan ohittaen, ennen perille pääsyä. Mennessäni nukkumaan olin onnellisen hiljainen. Jotain pientä edistymistä oli tapahtunut. Tainnutin ajatukset, jotka pyrkivät mitätöimään näitä pieniä ihmeitä ja nautin lapsenomaisesta tilasta.

Seuraavana päivänä lähdin pakattuani laukkuni konfrenssipaikalle, kuuntelisin vielä yhden paneelin, jossa asuintoverini samalta käytävältä kertoisi satujen ilmastonmuutokseen liittyvästä ympäristötietoisuuden tulkinnasta. Sain paneelin loppukeskustelussa kiteytettyä monen paneelin ajan mielessäni olleen ajatuksen tutkijoiden yhdestä tärkeimmästä tehtävästä nyt ilmastonmuutoksen aikana. Käsitteet ja  tarinankerronta ovat analyyttisiä työkaluja, joiden avulla humanistiset tutkijat, me merkitsten tuottajat, luomme lihaa luiden päälle esimerkiksi kovien tieteiden edustajien kanssa tehdessämme tieteidenvälistä tutkimusta.

Paneelin jälkeen astuin puheenvuoroni sisällöstä itseni tunnistautuneena helpottuneena ulos tilasta. Vilaukselta näin, miten M oli juuri lähtemästä vastakkaisesta huoneesta. Muistin eilisiltaisen sopimuksemme ehkä viettää aikaa yhdessä tänään. Epäröin ja päätin käydä vessassa, koska. Se oli toinen reitti. Biologinen reitti, kun kuuntelemme kehoamme, kuuntelemme luontoa. Kun en tiennyt, menisinkö puhumaan hänen kanssaan, otin lisäaikaa.

Vessasta päätin palata tapaamaan M:a. Jotenkin tunsin olevani lupauksen velkaa tai sopimuksemme olevan vielä auki, tuo reitti ei ollut vielä sulkeutunut. Olisi vastuutonta jättää asia sikseen. Kohtasimme ja kysyin oliko hän päättänyt mitä aikoisi tehdä tänään. Hän selvästikin halusi viettää päivää kanssani kuin itsestään selvänä asiana. Huomasimme, että lentomme lähtivät lähes samaan aikaan. M ehdotti, että menisimme hänen hotellihuoneelleen, hänen pakatessaan voisin tehdä kävelyn hotellin läheisyydessä olevalle kirkolle ja sitten tilaisimme taksin ja menisimme lentoasemalle. Ajatus oli hyvä. Taksi ei olisi kallis, jos maksaisimme sen kahdestaan.

Jätin matkalaukkuni hänen hotellihuoneeseensa. Kävelin kirkolle. Saapuessani kirkon edustalle, kellot soivat. Siellä oli juuri alkamassa jumalanpalvelus ja pappi neuvoi eteistilassa niitä, jotka eivät halunneet osallistua jumalanpalvelukseen, odottamaan sen päättymistä kirkon ulkopuolella.

Katsoin kirkon oviaukon patsaita. Opastaulussa niiden sanottiin olevan tyhmiä neitsyeitä. Jotenkin samastuin niihin enemmän kuin oven toisella puolella oleviin viisaisiin neitsyihin. Raamatun tarinan kulkua en muistanut. Huomasin kirkkomaalla olevan myös labyrintin. Seurasin viittoja ja kiersin kirkon taakse. Labyrintti oli rakennettu jokunen vuosi sitten. Opastaulussa puhuttiin labyrinttien palautuvan kauas Kreikan historiaan. Kirkko oli kuitenkin rakentanut sen hiljentymisen paikaksi. Minulle labyrintit ja niiden hiljentymisen tekniikka ja niissä mahdollisesti tehdyt rituaalit tai ajatukset toiseen mielentilaan tai tietoisuuteen siirtymisestä olivat tuttuja kotimaan jatulintarhoista. Ne olivat henkilökohtaisesti olleet minulle merkkejä menneistä tavoista, joita kunnioitin ja jopa rakastin. Tunsin matkallani konferenssiin, yksinäisyyteen ja tunteisiini tulleeni perille. Ainakin hyvin irrationaalinen asia ympäristössäni, tuo labyrintti kristillisellä kirkkomaalla, vakuutti minut, ja tunsin lapsuudestani tuttua yksinkertaista onnea. Olin liminaalitilassa, aihe, mistä konferenssissa oli puhuttu muutamassa esitelmässä.

Niille, jotka eivät vielä tunnistaneet tarinani henkilö M:a, mikä tosin on epäoleellista reittini sisällön kannalta, voisin vihjata, että hän on niin perinnön kuin pyhiinvaelluksenkin tutkija. Kun palasin hänen hotellihuoneeseensa, kerroin labyrintistä ja lupasin lähettäväni hänelle kuvia tästä pyhiinvaelluksenkin kohteena olleesta kirkosta.

Voisin pätkästä tähän tunnereittini kuvaamisen. Pitkästä aikaa, kirjoittamisen avulla raivattuani tietä epävarmuuden, epätoivon ja häpeän läpi tunnistin itseäni, jotain itsestäni. Ja siinä olikin hyvä olla ja jatkaa kirjoittamista. Muistin, miksi ja mitä myös kirjoittaminen itselleni on.

Tunneautoetnografia voisikin toimia avaavana metodina tutkimuskirjoittamiseen. Konferenssit ovat kohtaamisen paikkoja. Niissä kohtaavat tutkimusten aiheet, mielenkiinnon kohteet ja ajankohtaiset ajatukset. Niissä kohtaavat merkitysten ja sisältöjen tuottajat, ihmiset. Omaan konferenssikokemukseeni sisältyi erilaisia reittejä, kulkemisen, tapahtumisen ja kokemisen mahdollisuuksia, jotka piirtyivät mahdollisen konferenssikokemuksen reiteiksi mielessäni. Yksi niistä oli tunteiden ohjaama reitti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s